maanantai 21. syyskuuta 2015

Arjen aikataulut: ongelmia ehtiä kaikkialle

Olen monta asiaa: muun muassa pienten lasten äiti, urastaan innostunut nainen, kuntosalitreenistä tykkäävä plösö, joka haluaisi toisinaan myös tavata ystäviään. Olen viime aikoina huomannut, että on yllättävän hankalaa ehtiä kaikkialle. Juuri nyt pähkäilen sen asian kanssa, että MITEN järjestän tämän viikon. Tai lähinnä siis, että milloin ehdin kuntosalille. Tänään on lapsilla harrastuksia, joiden aikana on pakko olla läsnä hallilla (toinen on niin pieni, ettei sieltä voi lähteä), lisäksi kahtena iltana tällä viikolla on vanhempainilta. Viikonloppuna pesueemme suunnistaa laivalle, josta palaamme seuraavana iltana. Perjantaina olen luvannut puolestaan mennä uimaan äitini kanssa. Eli ainoastaan keskiviikkoilta on vailla ohjelmaa ja haluaisin kuntosalille vähintään 2, mieluiten 3 kertaa viikossa. Mun mies ei syyllistä mua treenaamisesta yhtään, mutta on sitä väkisinkin vähän syyllinen olo, kun on niin monena iltana jossain menossa.

Aionpa siis seuraavaksi selvittää, mihin asti kuntosalini on auki. Ehkä ehtisin sinne vanhempainiltojen jälkeen, saatuani lapset unille. Mies kuitenkin luultavasti jumittaa joka tapauksessa kotona PS3:sta pelaten.

Puuh! Samaan aikaan mietitään, josko työaikoja pitäisi pidentää yms... Nyt jo hieman haastavaa ehtiä tekemään kaikkia niitä asioita, joita haluaisi tehdä.

1 kommentti:

  1. Välillä voi ottaa viikon vähän kevyemmin, jos ei kerta kaikkiaan vaan ehdi sinne salille. Tiedän kyllä kokemuksesta, että kun on kerran päässyt treenin makuun, niin siitä on vaikeaa luopua. Tauon jälkeen treenaaminen on kuitenkin taas entistä kivempaa!

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)