Ainahan ne ovat mielessä; kilot

Se on hämmentävää, miten paljon voi miettiä kilojaan. Vaikka mut herättäisi kesken unien yöllä, muistaisin välittömästi ylikilot. Kilot, kilot, kilot. Välillä olen itselleni ystävällinen ja suvaitsevainen. Mietin, että pääasia, että mä olen tyytyväinen ja että onnellinen voi olla vähän pyöreämpänäkin. Mutta ongelma on siinä, että mä en ole tyytyväinen enkä vain vähän pyöreämpi, vaan ihan kunnon matami.

Viikko on nyt takana tarkkaa ja täsmällistä syömistä. Vaa'alla ei minkäänlaista tulosta eikä ulkoisessa habituksessa. Tosin jaksanut olen hyvin ja fiilis muuten oikein jees, joten ehkä ne kilot lähtevät viiveellä. Tiedä sitten. Jotenkin vaan pöljää, että sitä painaa miehen verran riippumatta siitä, syökö broileria, rahkaa ja parsakaalia vai piispanmunkkeja, suklaata ja juustoaterioita. Itse olen nyt elänyt niin kurinalaista elämää kuluneen viikon, välttänyt kiusauksia ja pöljyyksiä, eikä se näy missään. MIKSI EI? Kysynpä vaan.

Liikuntapalettikin on nyt hienosti kasassa :) Viime viikolla kävin tunnin ryhmäliikuntatunnilla tanssimassa, lisäksi kolme kertaa kuntosalilla tekemässä oikein kunnon treenin. Hiki virtasi ja syke huiteli siellä 190:ssä. Mä teen supersarjoina kaikki, eli monta liikettä putkeen ja vasta sitten taukoa. Sen ansiosta syke pysyy korkealla ja salitreenikin menee aerobisesta. On se hyvä, että tykkään käydä salilla. Eipähän kukaan voi sohvaperunaksi syyttää. ;)

Vihdoinkin hikoilua pinnassa

Olen ollut hyvin ihmeissäni (ja tavallaan edelleenkin olen), miten nopeasti ja helposti lihon. Huomaamattani paisun. Tässä sadan kilon pintaan olevassa massassa olen jatkuvasti tietoinen mun koosta ja ihmettelen, miksei se pienene näillä treenimäärillä. Kuntosalilla käyn kolme kertaa viikossa, siihen päälle satunnaiset sykettä nostavat ryhmäliikuntatunnit ja lenkkeilyt pihalla. Toki tiedän, ettei liikunta itsessään laihduta yhtään ketään. Siitä todisteena otettakoot vaikka pulleat kuntokeskusohjaajat; heidänkään liikuntamäärillään ei ole taattua, että kroppa on tikissä. Toisaalta, ei kaikkien kropan tarvitsekaan olla. Jos itse viihtyy vähän muodokkaampana, niin hienoa! Mutta minä en viihdy. Ja silti olen varsin kurvikas ja höttöisä. Ärh.

Superdieetti työn alla

Olen ottanut (jälleen kerran) itseäni niskasta kiinni viikko sitten ja alkanut noudattaa Jutan Superdieetin pohjaa. Uutta tässä on ainakin säännöllinen syöminen; veikkaan sen olevan yksi mun lihavuuden kulmakivistä. Nyt nautiskelen murkinaa tasaiseen tahtiin ja toivon sen vaikuttavan aineenvaihduntaan. Se kun mulla on about nolla. Tai ainakin tuntuu siltä.

Aloin kiinnittämään ruokarytmiin huomiota jo kesälomalla, eli noin kuukausi sitten. Veikkaan sen tuoneen muutoksia mun aineenvaihduntaan. Siitä lisää alla.

Hikeä pintaan

Yksi toinen mua ihmettänyt asia on se, että mä olen jo pitkään hikoillut tosi huonosti. Vaikka treeni olisi miten järjetön tahansa ja sykkeet jossain 190:ssä, silti ei tipu pisaran pisaraa hikeä. Samoin infrapunasauna on tuntunut ihan pelleilyltä; mä en hikoile siellä ollenkaan. MUTTA tähän asiaan on tullut muutos jossain vaiheessa heinäkuuta. Mä hikoilen treenatessa (jopa jalkapöydät hikoilee) ja eilen olin pitkästä aikaa infrapunasaunassa. Voi pojat, miten mä nautin, kun hikikarpalot valuivat selkärankaa pitkin. Enpä muista sellaistakaan kokeneeni toviin.

Tiedä sitten, onko ihan huuhaata, mutta luulisin hikoilun kertovan jotain aineenvaihdunnasta. Siitä, että kropassa tapahtuu jotain.

Paino junnaa silti

Tai no, junnaa ja junnaa, muttei ole kuitenkaan romahtanut mitenkään vauhdilla alaspäin. Se onkin aika kurjaa, että vaikka porsastelisi miten, söisi kuten muutkin syövät tai noudattaisi jotain kaiken kansan tunteman dieettituotteistajan ruokavaliota, niin silti kilot on ja pysyy. Lohdutan itseäni kuitenkin sillä vanhalla tutulla sanonnalla, ettei niitä ole hankittu viikossa, niin eivät ne viikossa lähdekään. Pääasia, etten mä paisu enää. On tässä kuitenkin jo joitain satoja grammoja menty alaspäin.