Olimme koko porukka isännän vanhempien luona viettämässä juhannusta. Siellä on ihan SAIRAASTI hyttysiä ja nyt ollaan koko porukka paukamia täynnä. Tässä just raavin kantapäässä olevaa pirullista paukamaa. Syötyäkin tuli, tosin ehkä normaalisti, kun ei siellä toisten nurkissa ole oikein saumaa mihinkään salamässäilyyn tai omatoimisiin lipsumisiin. Mun painonpudotuksen suurin haaste nimittäin on juuri salassa syöminen (koska jos kukaan ei näe, niin eihän se voi lihottaa) sekä kaikenmaailman herkut (mitä enemmän sokeria ja rasvaa, sitä maukkaampaa). Että sinänsä hyvä olla jossain muualla kuin omissa ympyröissä. Puntarille en ole vieläkään uskaltautunut menemään, mutta kyllä mä joku päivä senkin vielä teen taas.
Unettomuus kiusaa mua ihan todenteolla taas. Välillä se on taka-alalla, mut viime aikoina unettomuus on ollut taas todellinen riesa. Esimerkiksi viime yönä yritin nukahtaa VIISI tuntia. Lopulta se uni kai saapui joskus neljältä aamuyöllä. Sit seiskalta ylös lasten kanssa. Anoppilassakin toinen yö meni valvoessa, ei vain tullut uni silmään, vaikka väsyttikin kai. Blääääääh. Kaikki perinteiset unettomuusvinkit ja -kikat on jo kokeiltu, mutta riesa vaivaa. Hetkeksi sain apua magnesium-valmisteista, mutta nyt niidenkin teho on vaimennut. Melatomiiniakin oon kokeillut (eka purkki menossa), mutta enpä taida ostaa enää toista. Eikä sillä, sitähän ei edes saisi käyttää jatkuvasti, eli tauko purkin jälkeen on tulossa joka tapauksessa. Hyvä vaan, ettei sitten sitä jää kaipaamaan, kun ei siitä ole liennyt olevan ollenkaan apua.
Kyykkäyshaaste sujuu hyvin. Nyt on kolme päivää kyykätty ja eilen oli vuorossa 65 kyykkyä. Tänään välipäivä ja huomenna lisää. Salillekin pääsen tekemään normiohjelmaa lähiviikkoina varmaan varsin näppärästi, kun mies on lomalla. Saa sit katsoa enempi lapsia ja mäkin vähän lomailen mun normiarjesta :)
maanantai 24. kesäkuuta 2013
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Kyykkää, kyykkää!
Tämä nyt on taas niiiiin vanha juttu, mut hei, en mä mikään trendsetteri yritäkään olla. Törmäsin netissä 30 päivän haasteisiin, joissa treenataan yhtä lihasryhmää kasvavissa määrin about joka päivä. Jos olette yhtä kahvilla kuin mä aiemmin olin, niin googlatkaa kuvahaulla vaikka "30 day squat challenge". Itsentulostin jonkun sellaisen ja ajattelin muun treenin lisäksi kyykätä. Mun perberi on nimittäin aika masentavassa kunnossa. Eipä lisäkyykkäämisestä haittaakaan ole. Voin olla teidän koekaniini asiassa.
Tällainen mä just olen. Innostun jostain pölöstä, josta voi teoriassa olla hyötyäkin jopa. Toteutus on usein hankalaa,mkun homma alkaa tuntua puukta. Niin se varmaan monella isolla ihmisellä on.
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Vapaus + päivä Tukholmassa = en uskalla astua vaa'alle
Cosmopolitan ja auringonlasku uudella Viking Gracella. |
Laura Närhi esiintyi. |
Shoppailtuakin tuli ehkä vähän liiankin kanssa. Tai oikeastaan mopo karkasi käsistä vain yhdessä liikkeessä. Desigualin putiikissa oli nimittäin melkein kaikki 30-50 % alennuksella ja ostin sitten KOLME mekkoa. Hehe. Hupsista. Reissun kokonaissaldoksi tuli KUUSI mekkoa, joista onneksi kolme oli edes halpiksia. Tuolla Desigualissa kun kaikki maksaa alennettunakin aika suolaisia summia. Mut on ne hienoja.
Mä olen jotenkin ihan rakastunut mekkoihin. Niillä saa stailattua itsestään naisellisen ja näyttävän, lisäksi ne ovat maailman mukavampia vaatteita, jotka eivät purista mistään. Okei, talvisin ja syksyisin mukavuutta riistävät sukkahousut, joista en ole ikinä löytänyt mukavaa paria. Aina se haara valuu jonnekin polviin ja muutenkin ahdistaa. Mut kesäisin mekot ovat aivan parhaita. (Tähän väliin tunnustus: jos on kylmää, puen ihan sujuvasti alle täysmittaiset legginssit ja saman väriset sukat. Niistä ei tule samanlaista ahdistus-efektiä kuin sukkahousuista ja silti näyttävät ihan inhimillisiltä).
Tukholmassa tuli tehtyä typeriäkin valintoja ihan roppakaupalla. Yksi niistä ajoittui heti aamuseiskaan, jolloin Viking Linen paatti oli rantautunut satamaan ja piti etsiä ruokapaikka. Mentiin nimittäin johonkin Scandicin hotelliin aamiaiselle (maksoi 170 kruunua) ja syötiin todellakin koko rahalla. Ei tarvinnut ajatellakaan ruokaa pitkälle iltapäivään. Ihan järkevää syödä mm. kolme plättyä nutellalla ja kermavaahdolla, kaksi sämpylää kaikilla herkuilla, ananasta, hunajamelonia, palan pullaa, croisantin sekä miiiiiiljoona kuppia lattea ja cappuchinoa, jos haluaa laihtua. Melkein yhtä järkevää on sitten seuraavalla aterialla joskus iltapäivällä mennä kahvilaan ja ottaa siellä tiskin syntisintä suklaakakkua ja huuhtoa se alas kupillisella lattea. Illalla piti vielä viimeistellä olotila ostamalla tax-freestä Toblerone-pussi, neljä pötkä cloettaa ja vielä joku Smarties-pötkö (kaikki tietty mulle, öhhhh).
Vitsillä sanoin ystävälle, että jos ens reissu olisi sellainen detox-reissu: aamiaisella syötäisiin vain sitä ananasta ja smoothieita, lounaaksi salaattia ja ne mässyt jätettäisiin muiden haalittavaksi. Ikinähän tuo ei varmaan tule toteutumaan ja hyvä sitä on tällaisissa Tuksuturvotuksissa uhota :) Toisaalta, en kyllä rehellisesti sanottuna kadu mitään. Teki niin hyvää päästä kotiympyröistä pois ja vaihtaa ihan kunnolla vapaalle. Pingottaa ehtii myöhemminkin.
Oli kivaa :) Melkein voisi jo lähteä uusiksi.
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Englanninkielisen spämmin kohteena
Mä otin tuossa joitain kuukausia sitten kommentointiboksista sanavahvistuksen pois, koska se on mun mielestä pienimuotoinen kiusa kommentoijille. Muutama kuukausi menikin hienosti, mutta viime aikoina on alkanut tulla englanninkielistä spämmikommenttia melkein joka päivä. Välillä niitä tulee joku kymmenenkin päivässä melkein. Joten siitä syystä kommentoinnissa on taas se pölö sanavahvistus, pahoittelut armaat lukijat.
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Appivanhempien soppakattilat
Uu jea, mikä viikonloppu takana! Lähdettiin vähän ex-tempore appivanhemmille yöksi koko pesue. Toiveissa oli, että he kaitsevat ipanoita jokusen tunnin ja päästään miehen kanssa kaksin johonkin. Eikä edes tullut mitään nurinaa, vaan vaikuttivat oikein tyytyväisiltä ehdotukseen. Lisäksi sain muutenkin ottaa hiukan rennommin rantein, kun ei tarvinnut siellä pyykätä tai edes kokata (anoppi antoi ainoastaan tehdä salaatin, vaikka kyselinkin vähän väliä, voisko jeesiä jossain). Sunnuntainen 500 kcal -päivä ei tosin tosiaankaan onnistunut, koska anoppi on ihan liian hyvä kokki ;) Tänään olen sitten syönyt vähemmän kuin yleensä (mutta hävettää tunnustaa, että 500 kcal on kyllä jo paukkunut).
Huomenna on luvassa hierontaa illalla. Salille ajattelin kurvata keskiviikkona. Sain siitä Rakell Lignellin luennosta lisää virtaa tähän laihishässäkkään. Motivaatio pumpata rautaa salilla on jopa kovempi kuin ennen.
Viimeksi mä tein hauiskääntöjä taas kymmenen kilon painoilla. Tuntui siltä, että voisi ehkä lähiaikoina lisätä hiukan painoakin. Kohta mä oon äijien habapainoissa kiinni ;)
Huomenna on luvassa hierontaa illalla. Salille ajattelin kurvata keskiviikkona. Sain siitä Rakell Lignellin luennosta lisää virtaa tähän laihishässäkkään. Motivaatio pumpata rautaa salilla on jopa kovempi kuin ennen.
Viimeksi mä tein hauiskääntöjä taas kymmenen kilon painoilla. Tuntui siltä, että voisi ehkä lähiaikoina lisätä hiukan painoakin. Kohta mä oon äijien habapainoissa kiinni ;)
torstai 6. kesäkuuta 2013
Esikuva Rakell Lignell treffattu
Uu jea! Eilen oli Hyvä Terveys -lehden joku hyvinvointi-ilta. Sen tarkoitus oli tietty myydä heidän lehteään ja Rakell Lignellin kirjaa, mutta mä menin sinne ensisijaisesti tapaamaan mun esikuvaa. Rakell on nimittäin laihduttanut 50 kg (IHAN järjetön suoritus) ja pidän häntä jotenkin mun esikuvana. Itselläni ei tietty ole noin paljoa ylipainoa, mutta silti. Raxu vaikuttaa mukavalta, ystävälliseltä ja iloiselta ihmiseltä, jolla on lisäksi hulvaton huumorintaju ja räävitön kieli. Eilisessä hyvinvointi-iltamassakin kirosanat lenteli välillä ja hän heitti hauskaa läppää. Mä olin ihan myyty ja olen edelleen, hieno nainen ja hieno saavutus. Tuli sitten ostettua tuo hänen kirjansakin kuitenkin, kun sai 20 eurolla ja vielä signeerauksen päälle. (Nyt pitää enää lukea se ja alkaa noudattaa viisauksia, haha, se helpoin juttu enää).
Mun Fast Diet -kokeilu menee vähän, öö, vaihtelevasti. Oikein kokonaisen yhden 500 kcal päivän olen saanut pidettyä kahdessa viikossa (tässä ajassa niitä olisi pitänyt olla jo neljä). Muina päivinä on tullut syötyä aavistuksen verran enempi, mutta kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin normipäivinä. Painokin on mennyt alas runsaan kilon, joten ihan jees, kun ei ole ollut mitään kituuttamista mun viime päivät.
Salitauko on venynyt törkeän pitkäksi. Mulla oli parin viikon flunssa ja nyt kun flunssa lähti, on laiskotus jäänyt päälle eikä ole tullut lähdettyä. Eilen sentään fillaroin runsaan tunnin tuota Lignellin luentoa varten, joten se kävi sentään kuntoilusta.
Mun Fast Diet -kokeilu menee vähän, öö, vaihtelevasti. Oikein kokonaisen yhden 500 kcal päivän olen saanut pidettyä kahdessa viikossa (tässä ajassa niitä olisi pitänyt olla jo neljä). Muina päivinä on tullut syötyä aavistuksen verran enempi, mutta kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin normipäivinä. Painokin on mennyt alas runsaan kilon, joten ihan jees, kun ei ole ollut mitään kituuttamista mun viime päivät.
Salitauko on venynyt törkeän pitkäksi. Mulla oli parin viikon flunssa ja nyt kun flunssa lähti, on laiskotus jäänyt päälle eikä ole tullut lähdettyä. Eilen sentään fillaroin runsaan tunnin tuota Lignellin luentoa varten, joten se kävi sentään kuntoilusta.
Rakell Lignell on varsin innostava ja ihanan inhimillinen tyyppi. |
Mun aamuhetki tänään. Vähän luvatonta kahvia, mut oli se vaan hyvää. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)